Top 10 veroja ja maksuja

Verokausi saattaa olla ohi, mutta se ei tarkoita, että veroja ja maksuja on aika unohtaa kokonaan. Koska liiketoimintaa ei voi pyörittää ilman niitä, on parempi varustautua tiedolla ja tietää tarkalleen, mistä on kyse. Tässä QSR erittelee 10 yleisintä veroa ja maksua, joita pikaruokailijoiden kannattaa pitää silmällä.

Tuloveroja peritään jokaiselta yritykseltä jokaisella toimialalla, ja ne vaihtelevat yrityksen rakenteen mukaan. Pohjimmiltaan ravintolat voivat perustaa itsensä kahdella tavalla: C-yhtiönä tai S-yhtiönä, joka tunnetaan myös nimellä pass-through entity. C-yhtiö on se, mitä Polakow kutsuu ”tavalliseksi yhtiöksi”; monet suuret yritykset ja jotkin pienemmät yritykset luokitellaan C-yhtiöiksi, ja niitä verotetaan kahdella tasolla – yhtiötasolla ja osakkeenomistajatasolla.

Läpikulkevassa yhtiörakenteessa yksityishenkilö, joka omistaa yrityksen, maksaa veron, ja kaikki voitot ja tappiot siirtyvät omistajille. Polakow sanoo, että useimmat pikaruokalat luokittelevat itsensä pass-through-yksiköiksi välttääkseen kaksinkertaisen verotuksen.

Tuloverot perustuvat ravintolasi nettotuloihin, ja verotasot perustuvat porrastettuihin verokantoihin: 15 prosenttia yrityksille, jotka ansaitsevat alle 50 000 dollaria vuodessa, 25 prosenttia 50 000-100 000 dollaria, 34 prosenttia 100 000-10 miljoonaa dollaria ja 35 prosenttia kaikista yli 10 miljoonan dollarin tuloista.

Meet the Experts

Amy Roberts

Hospitality Tax
Partner,
Grant Thornton LLP

David Selig

Federal Tax
Practitioner,
Selig & Associates

Chuck Bernicker

Executive Director,
Heartland Payment
Systems

Vincent Candilora

Senior Vice President,
Licensing,
ASCAP

Joel Polakow

Managing Director,
RSM McGladrey Inc.

Valtion laki velvoittaa ravintoloita keräämään myyntiveron kaikista myymälässä myydyistä elintarvikkeista, juomista ja muista tuotteista (kuten T-paidoista tai kahvimukeista). Nämä kerätyt rahat menevät osavaltiolle. Myyntiveroasteet vaihtelevat osavaltioittain, ja ne ”voivat vaihdella myös kaupungeittain, koska kaupungeilla voi olla myös oma myyntivero, jota sovelletaan eri lainkäyttöalueilla”, Roberts sanoo.

Verot voivat olla missä tahansa 5-10 prosentin välillä, ja Roberts sanoo, että tällä veroasteiden erilaisuudella voi olla suuri vaikutus ravintolan liiketoimintaan.

Jos esimerkiksi franchising-paikkakunnallasi on korkeampi liikevaihtovero kuin naapurikaupungissa sijaitsevalla paikkakunnalla, jotkut asiakkaat päättävät syödä halvemmassa näistä kahdesta vaihtoehdosta. Lisäksi liikevaihtoverotarkastukset voivat olla erittäin hankalia puolustautua. Seligin mukaan tyypillinen tilintarkastus ulottuu kolmen vuoden taakse, ”joten on tärkeää, että pidät hyvää kirjanpitoa ja säilytät tarkat kuitit. On myös hyvä idea dokumentoida jokainen päivä, jolloin ravintolasi on suljettu, sillä tämä voi olla tehokas tapa kumota verotarkastajan liioitellut arviot.”

Jos liiketoimintasi sijaitsee kiinteistöllä – olipa se sitten vapaasti seisova paikka tai strippikaupan sisällä sijaitseva – sinun on maksettava kiinteistöveroa. Tämän veron perii kaupunki tai piirikunta, jossa ravintola sijaitsee, ja se voi vaihdella kaupungista kaupunkiin ja osavaltiosta osavaltioon.

Hyvä uutinen on Robertsin mukaan se, että kiinteistöverojen pitäisi nykyään pienentyä.

”Markkinat ovat ilmeisesti laskeneet kiinteistöjen arvoja, joten yritysten pitäisi ehdottomasti maksaa vähemmän”, hän sanoo. ”Ja jos ne eivät maksa, niiden on tarkasteltava näitä arvioita ja varmistettava, että niiden kiinteistöveroluvut laskevat.”

Jopa jos vuokraat rakennuksesi, Roberts sanoo, sinun pitäisi silti tarkastella vuokrasopimustasi varmistaaksesi, että kiinteistöveroissasi otetaan huomioon markkina-arvo.

”Kuten kaikki muutkin lainkuuliaiset yritykset, ravintoloitsijat ovat velvollisia pidättämään, täsmäyttämään ja maksamaan palkkaveroja”, Selig sanoo. ”Osalla näistä rahoista rahoitetaan sosiaaliturvaa, Medicarea ja liittovaltion työttömyysveroa, ja lopuilla maksetaan valtiolle aiheutuvia hallintokuluja.”

Palkkaverojen osalta työntekijän ansioista pidätetään tietty prosenttiosuus – prosenttiosuudet ovat samat kokoaikaisille ja osa-aikaisille työntekijöille – ja työnantaja vastaa siihen; nämä rahat siirtyvät sitten osavaltiolle ja liittovaltion hallitukselle. Palkkaverossa on useita osatekijöitä, mutta kaksi pääluokkaa ovat sosiaaliturva- ja sairausvakuutusvero sekä työttömyysvero.

Sosiaaliturva- ja sairausvakuutusvero: Nämä kaksi veroa, jotka kuuluvat liittovaltion vakuutusmaksulakiin (Federal Insurance Contributions Act, FICA), muodostavat huomattavan osan palkkaverosta. Sosiaaliturvaverot 6,2 prosenttia ja Medicare-verot 1,45 prosenttia, joista kumpikin koskee sekä työntekijää että työnantajaa.

Vuonna 2011 työntekijän sosiaaliturvaveroprosentti laski kuitenkin 4,2 prosenttiin enintään 106 800 dollarin ansioista, vaikka työnantajien veroprosentti pysyy samana. Näillä kahdella liittovaltion hallituksen määräämällä verolla rahoitetaan kansallista vanhuus-, eloonjäämis- ja työkyvyttömyysvakuutusohjelmaa (OASDI) ja sairaalavakuutusohjelmaa (HI).

Työttömyysvero:

”Yleensä osavaltion työttömyysmaksu tulee ensin, ja he ottavat prosenttiosuuden palkasta, joka menee osavaltion hallitukselle”, Roberts sanoo. ”Liittovaltion hallitus ottaa yleensä prosenttiosuuden, joka perustuu siihen, mitä jää jäljelle, joka ei mennyt osavaltioille, ja näin työttömyyskorvaus maksetaan.”

1. heinäkuuta asti liittovaltion työttömyysveroprosentti oli 6.2 prosenttia; tuolloin se laski 6 prosenttiin.

Jos sallit useimpien ravintoloitsijoiden tavoin maksukortit ravintolassasi, sinulta peritään luotto- ja pankkikorttien käsittelymaksuja. Markkinoilla on kaksi pääasiallista hinnoittelusuunnitelmaa näitä maksuja varten: niputushinnoittelu tai interchange plus -hinnoittelu.

Niputushinnoittelussa sovit palveluntarjoajasi kanssa, että maksat jokaisesta maksutapahtumasta yleismaksun (esimerkiksi 2,5 prosenttia). Tämän lisäksi palveluntarjoaja voi periä muita nimellisiä lisämaksuja, kuten tiliöintimaksun tai toimitusmaksun.

Vaihto plus -hinnoittelustrategiassa taas tarkastellaan jokaista yksittäistä maksutapahtumaa ja peritään täsmällinen toimitusmaksu lisättynä sovitulla lisämaksulla. Tässä strategiassa pankkikorteista peritään erilaiset maksut kuin luottokorteista. Esimerkiksi Visa-pankkikortti veloittaa 1,19 prosenttia toimitusmaksuista, kun taas Visa-luottokortti veloittaa 1,54 prosenttia.

Bernicker sanoo, että nämä maksut voivat olla valtavia kuluja joka vuosi. Itse asiassa keskivertoravintolalle, jonka pankkikorttimyynti on 400 000 dollaria vuodessa, pankkikorttimaksut voivat maksaa yhteensä yli 5 100 dollaria.

Tietyissä osavaltioissa – muun muassa Arizonassa, Delawaressa, Havaijissa, Illinoisissa, Michiganissa, Mississippissä, New Mexicossa, Ohiossa, Pennsylvaniassa ja Washingtonissa – on ryhdytty määräämään bruttotuloveroja korvaamaan osavaltioiden jatkuvasti väheneviä tuloverotuloja. Toisin kuin tulovero, tämä vero kohdistuu yrityksen kokonaisbruttotuloihin eikä nettotuloihin.

”Toisin sanoen osavaltio ei katso, mikä on yrityksen tulos”, Polakow sanoo. ”He katsovat, mikä on yläraja.” Bruttotulovero ei ota huomioon, onko yritys saanut liiketoimesta voittoa, vaan se verottaa jokaista liiketapahtumaa riippumatta siitä, syntyykö yritykselle voittoa vai tappiota.

Jos luulet, että lahjakorttiostoista saatavat tulot jäävät verotuksen ulkopuolelle, mieti uudelleen. Lahjakorttitulot ovat aivan kuten muutkin tulolähteet, jotka otetaan huomioon yrityksen tuloverolaskelmassa, ja kun lahjakortit jäävät lunastamatta, niistä voi tulla ravintoloitsijoille vastuu.

”Niistä ei välttämättä tule vain ravintolan omistajan omaisuutta”, Roberts sanoo. ”Ne on kuitenkin yleensä luovutettava osavaltiolle.”

Tämä sanomatta jäänyt omaisuus kuuluu ”escheat-lainsäädännön” luokkaan, mikä tarkoittaa, että lunastamattomasta omaisuudesta – kuten lahjakorteista ja jopa palkkashekeistä, joita työntekijä ei koskaan nosta – saadut varat on
palautettava osavaltiolle. ”Se on kvantifioitu vero”, Roberts sanoo, ”mutta se … periaatteessa sanoo, että ne eivät ole rahaa, jota et saa pitää.”

Jos haluat virittää ruokailijoitasi musiikilla – olipa se sitten helppoa kuuntelua tai energisiä pop-kappaleita – joudut maksamaan siitä. Liittovaltion tekijänoikeuslait, jotka ovat olleet voimassa vuodesta 1909 lähtien, sanovat, että ihmiset tai yritykset – ravintolat mukaan lukien – eivät voi käyttää tekijänoikeudella suojattua kappaletta ilman lauluntekijän lupaa.

”Saatat omistaa CD-levyn, koska olet ostanut sen, mutta et omista sillä olevaa kappaletta”, Candilora sanoo. Tämä tarkoittaa, että jos haluat soittaa mitä tahansa kappaleita, CD-levyjä tai ääniraitoja kaupoissasi tai jopa käyttää niitä televisiomainoksissa, sinun on maksettava maksu luvan saamiseksi.

Tässä kohtaa American Society of Composers, Authors and Publishers (ASCAP) astuu kuvaan. Sen avulla yritykset voivat maksaa vuosimaksun pääsystä valtavaan biisitietokantaan. Minimimaksu on alle 1 dollari päivässä, mutta maksut voivat nousta esitystavasta (live tai soundtrack) ja yleisön koosta riippuen.

”Pääset käyttämään yli 8,5 miljoonaa kappaletta”, Candilora sanoo. ”Saat käyttää niitä niin paljon kuin haluat tai niin vähän kuin haluat, ja maksat silti tämän yhden yksinkertaisen kiinteän maksun.”

Jotkut luotto- ja maksukorttiprosessorit vaativat kauppiaitaan maksamaan tämän maksun, joka liittyy luotto- ja maksukorttitietojen tietoturvaan. Maksuilla varmistetaan, että ”ohjelmistot ja kassajärjestelmät ovat viimeisimpien tietoturvastandardien mukaisia”, Bernicker sanoo, jotta asiakkaan tiedot ovat suojattuja. ”PCI-standardien noudattamisesta peritään maksu kauppiaalta.”

Samoin PCI-standardien noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa yritykselle suuret sakot. Pankkeja voidaan periä sääntöjen noudattamatta jättämisestä 5 000 dollarista 100 000 dollariin, ja tämä sakko siirretään usein kauppiaalle.